Sisältää verta ja toivottavasti kauhuakin. Julkaistu aikaisemmin. Myös jatko-osa.
Istun Kakskerran, itseäni lukuun ottamatta, tyhjässä bussissa ja katselen ikkunasta ulos. Ulkona on pimeää, enkä näe kuin oman peilikuvani ja kaukana siintäviä oransseja ja keltaisia valoja. Olin ollut Turussa ostamassa jotain natusteltavaa ja olen nyt menossa asuntolalle yksikseni. Tietääkseni muiden Saukkolan muksujen pitäisi tulla vasta seuraavana päivänä. Käännän katseeni masentavasta maisemasta kädessäni olevaan puhelimeen ja guugletan ”Disney leffat”. Aikomuksenani on katsoa joku vanha klassikko Disney, mutten ole vielä päättänyt minkä niistä katson. Yhtäkkiä kuulen metallista kolinaa ja tömähdyksen takaani ja säpsähdän, kylmäväre nousee selkää pitkin niskaani. Käännän katseeni salamana taakseni, muttei siellä ketään ole. Silmäni liikkuvat säikähtäneinä etsien bussin takaosasta liikettä, tunnen niskavillojeni nousevan pystyyn. Käännän katseeni takaisin eteen ja huokaisen syvään sulkien samalla silmäni.
”Ei siellä ketään ole”, ajattelen hämilläni ja jatkan Disney –leffojen selaamista. Vähän väliä pääni nykii taaksepäin vaikka tiedän, ettei siellä ketään ole. Olen erittäin iloinen, kun bussi kaartaa päätepysäkille ja pääsen ulos bussista. Säikähdykseni katoaa raittiissa ilmassa saman tien. Ulkoilma rauhoittaa minua aina. Olen keskittynyt selaamaan Wikipedian Disney –elokuva listaa enkä huomaa tummaa hahmoa, joka laskeutuu bussin takaoven portaita ja katoaa varjoihin takanani. En kuule hahmon kevyitä askeleita enkä huohottavaa hengitystä.
Kävelen Saukkolan mäkeä ylös katse puhelimessani ja kysyn Iinalta, minkä leffan katsoisin. En millään osaa itse päättää. Katse edelleen puhelimeni näytössä, kaivan avaimen sinapinvärisen takkini taskusta. Tungen sen ovessa olevaan reikään ja painan kahvasta. Samassa kuulen rasahduksen takaani. Säpsähdän. Olen tiputtaa puhelimeni asfalttiin. Käännyn nopeasti ympäri. Näen kiiluvat silmät, jotka tulevat lähemmäs ja lähemmäs. Vieläkin lähemmäs. Tuijotan kiiltäviä pisteitä. Pelon väreet kulkevat selässäni. Astun askeleen taaksepäin kiviportaalle ja kolautan pääni oveen.
”Ai saatana…”, kirosana karkaa suustani. Otuksen kiiluvat silmät pysähtyvät juuri valokeilan ulkopuolelle. Siristän silmiäni ja yritän erottaa otuksen ääriviivat pimeässä.
”Pekka!” huudahdan helpotuksesta, kun erotan hahmon karvaisen kuontalon. Nimensä kuulleessaan takkuturkkinen mustaruskea kissa kipittää luokseni ja kiehnää jalkaani kehräten kovaäänisesti.
”Purr, purr”, Pekka kehrää, kun kyykistyn rapsuttamaan sitä.
”Ei saa säikytellä tuolla tavalla ystäväiseni. Olisin voinut kuolla sydänkohtaukseen”, sanon pelon kadotessa ja hymyn noustessa huulilleni. Istun hetken portaalla Pekkaa rapsutellen ja sille puhellen.
Nousen ylös mennäkseni sisälle ja kuulen Pekan naukaisevan surullisesti.
”Olen pahoillani, en voi päästää sinua sisälle”, sanon ja livahdan oven raosta.
Asuntolan kulman takaa ilmestyy tummanpuhuva hahmo, jota Pekka säikähtää ja ryntää takaisin metsään. Hahmo hiipii asuntolan ovelle. Se kokeilee kahvaa, mutta ovi ei aukea. Hahmo hiipii portaiden edessä olevan ikkunan luo. Se katsoo sisälle, se katsoo vaaleahiuksista tyttöä puolittainen hymy kasvoillaan. Tyttö katoaa näkyvistä omaan huoneeseensa ja hahmo liukuu takaisin varjoihin. Hahmon huohottava hengitys ja kevyet askeleet lakkaavat kuulumasta.
Istun sängylleni ja nostan läppärin syliini. Odottaessani koneeni avautumista pelaan Subway Surfia. Koneeni herää ja etsin Googlesta suosikkielokuvasivustoni. Olen päättänyt katsoa Aladdinin. Jätän elokuvan latautumaan siksi aikaa kun teen itselleni popcorneja ja teetä.
Kävelen keittiöön, napsautan valot päälle ja kauhistun tiskipinoa tiskialtaassa.
”Hyi helevetti, iuu”, ajattelen laittaessani mikropopcorneja mikroon. Laitan vedenkeittimeen vettä kiehumaan ja haen mukini, sekä teepussin huoneestani. Odotan veden kiehumista ja tuijotan mikrossa pyörivää mikropopcorn –pussia malttamattomana. Voin jo tuntea niiden suolaisen maun kielelläni.
Kuulen naksahduksen, ihan kuin ovi olisi auennut. Kurotan nähdäkseni etuovelle näkemättä ketään tai mitään. Kohautan olkiani ja keskityn katsomaan mikrossa pyörivää pussia, joka alkaa pikkuhiljaa paisua. Kuulen taas jotain, kolahduksen. Katson taas ovelle ja huomaan toisen kengistäni kadonneen. Uteliaana hipsin ovelle päin ja huomaan kengän tippuneen portaalle. Nostan sen toisen kenkäni viereen epäluuloisena.
”Voisin vaikka vannoa, että molemmat nököttivät tässä vielä hetki sitten”, tuumin. Kuulen popcornien alkavan poksahdella ja vedenkeitin alkaa porista. Hyppelen takaisin keittiöön ja samassa valot sammuvat.
”Mitä vit***!” huudan säikähtäneenä. Sydämeni tykyttää järkyttävää tahtia ja tunnen sen jyskytyksen ohimoissani.
Hengitän syvään ajatellen:
”Rauhotu, lamppu vain paloi.” Popcornini lakkaavat poksumasta ja sammutan mikron. Ravistellen pussia vien sen sängylle koneeni viereen.
Palaan keittiöön tekemään teetä. Valot palaavat yhtäkkiä takaisin ja säikähdän sitä niin, että kaadan kuumaa vettä kädelleni.
”Saatanan saatana!” huudan ja käännyn katsomaan aulaan: ”Onko täällä joku?! Juuli, Jemina, Samuli!” En saa mitään vastausta ja kihisen kiukusta. Kaikenlisäksi kättäni polttaa ja se alkaa punertaa.
”Jos saan selville, että joku pilailee mun kustannuksella, niin se henkilö on kuollut!” ärisen yläkertaan. Käännyn takaisin ja laitan teepussin kuppiini.
Kuppi kädessäni suuntaan huoneeseeni. Keittiön pöydän kohdalla kuitenkin pysähdyn. Olen kuulevani huohottavaa ääntä. Kuuntelen, kyllä ihan selvästi joku huohottaa. Rypistän kulmiani.
”Tämä ei ole yhtään kivaa, en ole säikky, mutta voitteko lopettaa”, sanon, sillä olen ihan varma, että joku vain pilailee kustannuksellani. Jatkan matkaani, mutta parin askeleen jälkeen tunnen hipaisun olkapäässäni. Käännyn säikähtäneenä ympäri ja läikytän kuumaa teetä housuilleni.
”Au!” huudahdan ja käännän katseeni kohtaan johon teetä läikkyi. Samassa tunnen jonkun iskeytyvän pääni oikeaan sivuun ja hajoavan pirstaleiksi. Teekuppi lentää kädestäni, osuu lattiaan ja särkyy. Sirpaleet, sekä tee, leviävät pitkin lattiaa. Itse menetän tasapainoni hetkeksi, mutta saan pian palautettua sen enkä kaadu. Pitelen ohimoani yrittäen katsoa ympärilleni ja huomaan valojen sammuneen taas. Ohimossani on pieni viilto, josta valuu lämmintä nestettä silmäkulmaani. Joudun ummistamaan toisen silmäni. Pyyhkäisen nesteen pois silmäkulmastani ja käteni selkämys on punaisenaan verestä. Omasta verestäni.
”Saatanah”, kuiskaan edelleen ympärilleni vilkuillen. En edelleenkään näe ketään.
”Kuka vi*** täällä on?” mietin ja samassa jokin iskeytyy selkääni. Valahdan polvilleni kivusta huutaen. Polvieni alle jää kahvikuppini sirpaleita ja ne tunkeutuvat läpi ihostani. Kuuma tee ei yhtään helpota asiaa. Huudan entistä kovempaa. Polvieni kohdalta housuni muuttuvat punaisiksi ja polveni tuntuvat kuumilta. Lattia jalkojeni alla punertaa hiukan. Nostan katseeni jaloistani ylös ja näen edessäni seisovan mustan hahmon.
”Mitä saa***** sää oikee duunaat?” huudan: ”Ookko sää ihan sekasi?”
Hahmo purskahtaa nauruun. Ääni on matala, selkäpiitä karmiva. Pelon väreet saavat minut vapisemaan.
”Mä en oo tehnyt sulle tai kellekkään muulle mitään?!” huudan ja samassa ajatukseni täyttyvät kaikista ilkeistä asioista, mitä olen sanonut tai tehnyt:
”Tai olen, mutta en sinulle!”
Hahmon, miehen, nauru vain voimistuu. Mies kohottaa kätensä ja näen veitsenterän välähtävän huoneestani tulevasta valosta. Hän saa naurunsa hillittyä ja möreä ääni sanoo:
”Kyllä. Minä olen ihan sekaisin.”
Kauhuissani kiepahdan ympäri ja yritän nousta ylös juostakseni karkuun, mutta kipu jaloissani estää niitä liikkumasta. Kaadun pitkin pituuttani mukin sirpaleiden päälle. Kiljun. Joka puolelle pistelee ja olen ihan teessä ja veressä. Tunnen miehen jalan selkäni päällä. Hän painaa minua voimalla lattiaa vasten. Tunnen, kun kaksi kylkiluutani rasahtaa katki. Kiljun ja kurkkuuni alkaa sattua. Mies lopettaa painamisen ja ottaa kiinni hiuksistani. Hän vetää niistä saadakseen pääni ylös. Hän vain nauraa, kun kiljun ja pyydän häntä jättämään minut rauhaan. Hän istuu selkäni päälle ja rintaani sattuu. Tunnen kylmän terän kaulallani ja kauhistuneena hiljenen.
”Älä”, pyydän viimeisen kerran hiljaa kuiskaten. Mies vain nauraa ja painaa terää syvemmäs ihooni. Kyyneleet valuvat poskiani pitkin ja tunnen niiden suolaisen maun suussani.
”Luulin, että tänä iltana suolainen maku suussani olisivat popcornit eivätkä kyyneleet”, ajattelen. Mies nauraa kyynelilleni ja tunnen itseni niin avuttomaksi, niin pieneksi, niin yksinäiseksi (mikä ei ole uutta), niin olemattomaksi.
”Te kaikki, joita olen satuttanut, olen pahoillani”, kuiskaan viimeisinä sanoinani ennen kuin kylmä terä viiltää kurkkuni auki.
Tyttö lakkaa liikkumasta. Hänen silmäkulmastaan putoaa viimeinen kyynel koko ajan kasvavaan verilammikkoon. Tytön päällä ollut mies nousee ylös, pyyhkii veitsensä takkiinsa ja lähtee jättäen tytön keskelle Saukkolan lattiaa muiden löydettäväksi. Lähtiessään hän mutisee: ”Olkoon tuo varoitukseksi.”
”Ei siellä ketään ole”, ajattelen hämilläni ja jatkan Disney –leffojen selaamista. Vähän väliä pääni nykii taaksepäin vaikka tiedän, ettei siellä ketään ole. Olen erittäin iloinen, kun bussi kaartaa päätepysäkille ja pääsen ulos bussista. Säikähdykseni katoaa raittiissa ilmassa saman tien. Ulkoilma rauhoittaa minua aina. Olen keskittynyt selaamaan Wikipedian Disney –elokuva listaa enkä huomaa tummaa hahmoa, joka laskeutuu bussin takaoven portaita ja katoaa varjoihin takanani. En kuule hahmon kevyitä askeleita enkä huohottavaa hengitystä.
Kävelen Saukkolan mäkeä ylös katse puhelimessani ja kysyn Iinalta, minkä leffan katsoisin. En millään osaa itse päättää. Katse edelleen puhelimeni näytössä, kaivan avaimen sinapinvärisen takkini taskusta. Tungen sen ovessa olevaan reikään ja painan kahvasta. Samassa kuulen rasahduksen takaani. Säpsähdän. Olen tiputtaa puhelimeni asfalttiin. Käännyn nopeasti ympäri. Näen kiiluvat silmät, jotka tulevat lähemmäs ja lähemmäs. Vieläkin lähemmäs. Tuijotan kiiltäviä pisteitä. Pelon väreet kulkevat selässäni. Astun askeleen taaksepäin kiviportaalle ja kolautan pääni oveen.
”Ai saatana…”, kirosana karkaa suustani. Otuksen kiiluvat silmät pysähtyvät juuri valokeilan ulkopuolelle. Siristän silmiäni ja yritän erottaa otuksen ääriviivat pimeässä.
”Pekka!” huudahdan helpotuksesta, kun erotan hahmon karvaisen kuontalon. Nimensä kuulleessaan takkuturkkinen mustaruskea kissa kipittää luokseni ja kiehnää jalkaani kehräten kovaäänisesti.
”Purr, purr”, Pekka kehrää, kun kyykistyn rapsuttamaan sitä.
”Ei saa säikytellä tuolla tavalla ystäväiseni. Olisin voinut kuolla sydänkohtaukseen”, sanon pelon kadotessa ja hymyn noustessa huulilleni. Istun hetken portaalla Pekkaa rapsutellen ja sille puhellen.
Nousen ylös mennäkseni sisälle ja kuulen Pekan naukaisevan surullisesti.
”Olen pahoillani, en voi päästää sinua sisälle”, sanon ja livahdan oven raosta.
Asuntolan kulman takaa ilmestyy tummanpuhuva hahmo, jota Pekka säikähtää ja ryntää takaisin metsään. Hahmo hiipii asuntolan ovelle. Se kokeilee kahvaa, mutta ovi ei aukea. Hahmo hiipii portaiden edessä olevan ikkunan luo. Se katsoo sisälle, se katsoo vaaleahiuksista tyttöä puolittainen hymy kasvoillaan. Tyttö katoaa näkyvistä omaan huoneeseensa ja hahmo liukuu takaisin varjoihin. Hahmon huohottava hengitys ja kevyet askeleet lakkaavat kuulumasta.
Istun sängylleni ja nostan läppärin syliini. Odottaessani koneeni avautumista pelaan Subway Surfia. Koneeni herää ja etsin Googlesta suosikkielokuvasivustoni. Olen päättänyt katsoa Aladdinin. Jätän elokuvan latautumaan siksi aikaa kun teen itselleni popcorneja ja teetä.
Kävelen keittiöön, napsautan valot päälle ja kauhistun tiskipinoa tiskialtaassa.
”Hyi helevetti, iuu”, ajattelen laittaessani mikropopcorneja mikroon. Laitan vedenkeittimeen vettä kiehumaan ja haen mukini, sekä teepussin huoneestani. Odotan veden kiehumista ja tuijotan mikrossa pyörivää mikropopcorn –pussia malttamattomana. Voin jo tuntea niiden suolaisen maun kielelläni.
Kuulen naksahduksen, ihan kuin ovi olisi auennut. Kurotan nähdäkseni etuovelle näkemättä ketään tai mitään. Kohautan olkiani ja keskityn katsomaan mikrossa pyörivää pussia, joka alkaa pikkuhiljaa paisua. Kuulen taas jotain, kolahduksen. Katson taas ovelle ja huomaan toisen kengistäni kadonneen. Uteliaana hipsin ovelle päin ja huomaan kengän tippuneen portaalle. Nostan sen toisen kenkäni viereen epäluuloisena.
”Voisin vaikka vannoa, että molemmat nököttivät tässä vielä hetki sitten”, tuumin. Kuulen popcornien alkavan poksahdella ja vedenkeitin alkaa porista. Hyppelen takaisin keittiöön ja samassa valot sammuvat.
”Mitä vit***!” huudan säikähtäneenä. Sydämeni tykyttää järkyttävää tahtia ja tunnen sen jyskytyksen ohimoissani.
Hengitän syvään ajatellen:
”Rauhotu, lamppu vain paloi.” Popcornini lakkaavat poksumasta ja sammutan mikron. Ravistellen pussia vien sen sängylle koneeni viereen.
Palaan keittiöön tekemään teetä. Valot palaavat yhtäkkiä takaisin ja säikähdän sitä niin, että kaadan kuumaa vettä kädelleni.
”Saatanan saatana!” huudan ja käännyn katsomaan aulaan: ”Onko täällä joku?! Juuli, Jemina, Samuli!” En saa mitään vastausta ja kihisen kiukusta. Kaikenlisäksi kättäni polttaa ja se alkaa punertaa.
”Jos saan selville, että joku pilailee mun kustannuksella, niin se henkilö on kuollut!” ärisen yläkertaan. Käännyn takaisin ja laitan teepussin kuppiini.
Kuppi kädessäni suuntaan huoneeseeni. Keittiön pöydän kohdalla kuitenkin pysähdyn. Olen kuulevani huohottavaa ääntä. Kuuntelen, kyllä ihan selvästi joku huohottaa. Rypistän kulmiani.
”Tämä ei ole yhtään kivaa, en ole säikky, mutta voitteko lopettaa”, sanon, sillä olen ihan varma, että joku vain pilailee kustannuksellani. Jatkan matkaani, mutta parin askeleen jälkeen tunnen hipaisun olkapäässäni. Käännyn säikähtäneenä ympäri ja läikytän kuumaa teetä housuilleni.
”Au!” huudahdan ja käännän katseeni kohtaan johon teetä läikkyi. Samassa tunnen jonkun iskeytyvän pääni oikeaan sivuun ja hajoavan pirstaleiksi. Teekuppi lentää kädestäni, osuu lattiaan ja särkyy. Sirpaleet, sekä tee, leviävät pitkin lattiaa. Itse menetän tasapainoni hetkeksi, mutta saan pian palautettua sen enkä kaadu. Pitelen ohimoani yrittäen katsoa ympärilleni ja huomaan valojen sammuneen taas. Ohimossani on pieni viilto, josta valuu lämmintä nestettä silmäkulmaani. Joudun ummistamaan toisen silmäni. Pyyhkäisen nesteen pois silmäkulmastani ja käteni selkämys on punaisenaan verestä. Omasta verestäni.
”Saatanah”, kuiskaan edelleen ympärilleni vilkuillen. En edelleenkään näe ketään.
”Kuka vi*** täällä on?” mietin ja samassa jokin iskeytyy selkääni. Valahdan polvilleni kivusta huutaen. Polvieni alle jää kahvikuppini sirpaleita ja ne tunkeutuvat läpi ihostani. Kuuma tee ei yhtään helpota asiaa. Huudan entistä kovempaa. Polvieni kohdalta housuni muuttuvat punaisiksi ja polveni tuntuvat kuumilta. Lattia jalkojeni alla punertaa hiukan. Nostan katseeni jaloistani ylös ja näen edessäni seisovan mustan hahmon.
”Mitä saa***** sää oikee duunaat?” huudan: ”Ookko sää ihan sekasi?”
Hahmo purskahtaa nauruun. Ääni on matala, selkäpiitä karmiva. Pelon väreet saavat minut vapisemaan.
”Mä en oo tehnyt sulle tai kellekkään muulle mitään?!” huudan ja samassa ajatukseni täyttyvät kaikista ilkeistä asioista, mitä olen sanonut tai tehnyt:
”Tai olen, mutta en sinulle!”
Hahmon, miehen, nauru vain voimistuu. Mies kohottaa kätensä ja näen veitsenterän välähtävän huoneestani tulevasta valosta. Hän saa naurunsa hillittyä ja möreä ääni sanoo:
”Kyllä. Minä olen ihan sekaisin.”
Kauhuissani kiepahdan ympäri ja yritän nousta ylös juostakseni karkuun, mutta kipu jaloissani estää niitä liikkumasta. Kaadun pitkin pituuttani mukin sirpaleiden päälle. Kiljun. Joka puolelle pistelee ja olen ihan teessä ja veressä. Tunnen miehen jalan selkäni päällä. Hän painaa minua voimalla lattiaa vasten. Tunnen, kun kaksi kylkiluutani rasahtaa katki. Kiljun ja kurkkuuni alkaa sattua. Mies lopettaa painamisen ja ottaa kiinni hiuksistani. Hän vetää niistä saadakseen pääni ylös. Hän vain nauraa, kun kiljun ja pyydän häntä jättämään minut rauhaan. Hän istuu selkäni päälle ja rintaani sattuu. Tunnen kylmän terän kaulallani ja kauhistuneena hiljenen.
”Älä”, pyydän viimeisen kerran hiljaa kuiskaten. Mies vain nauraa ja painaa terää syvemmäs ihooni. Kyyneleet valuvat poskiani pitkin ja tunnen niiden suolaisen maun suussani.
”Luulin, että tänä iltana suolainen maku suussani olisivat popcornit eivätkä kyyneleet”, ajattelen. Mies nauraa kyynelilleni ja tunnen itseni niin avuttomaksi, niin pieneksi, niin yksinäiseksi (mikä ei ole uutta), niin olemattomaksi.
”Te kaikki, joita olen satuttanut, olen pahoillani”, kuiskaan viimeisinä sanoinani ennen kuin kylmä terä viiltää kurkkuni auki.
Tyttö lakkaa liikkumasta. Hänen silmäkulmastaan putoaa viimeinen kyynel koko ajan kasvavaan verilammikkoon. Tytön päällä ollut mies nousee ylös, pyyhkii veitsensä takkiinsa ja lähtee jättäen tytön keskelle Saukkolan lattiaa muiden löydettäväksi. Lähtiessään hän mutisee: ”Olkoon tuo varoitukseksi.”
Jatko-osa
Keltainen bussi mutkittelee Myllykylän reittiä kyydissään kolme matkustajaa; vanha pariskunta, joiden hiukset ovat harmaantuneet, ja takkutukkainen tyttö, joka kuuntelee musiikkia väsyneenä. Hän on lähtenyt tänään kotoaan tavallista aikaisemmin, sillä ei kestänyt enää äitinsä jokapäiväistä valitusta tytön venytyksistä, pukeutumisesta ja kaikesta muusta mahdollisesta. Hän on matkalla Saukkolaan, asuntolaan, missä hän asuu viikot. Tyttö nojaa ikkunaan ja ummistaa silmänsä hetkeksi.
”Onneksi olen kohta perillä”, hän ajattelee ja avaa silmänsä nähdäkseen bussin kääntyvän norsun kokoisen Harjattula – kyltin kohdalta kohti Harjattulan kartanoa. Hän selaa WhatsApp keskustelua ja naurahtaa Kapserin viestille. Bussi kaartaa bussipysäkille ja tyttö sujauttaa puhelimen taskuunsa. Hän heittää repun selkäänsä ja nostaa jalkojensa vierestä suuren, painavan mustan kassin. Astuessaan ulos bussista tyttö näkee ohi menevän auton, jonka ikkunasta vaaleahiuksinen poika, Smuli, vilkuttaa hymyillen. Tyttö vilkuttaa takaisin ja lähtee kapuamaan Saukkolan mäkeä auton perässä. Päästessään ylös auto melkein peruttaa tytön päälle ja Smuli istuu portailla odottaen tyttöä. Auto kaartaa pois ja poika sytyttää tupakan. He turisevat niitä näitä; valittavat koulusta, nauravat lauantain bileiden tapahtumille ja hetken vain istuvat ihan hiljaa. Pörröinen kissa kurkistaa nurkan takaa pelokkaasti ja tyttö kutsuu sitä luokseen. Kissa epäröi ja sen silmistä voi nähdä pelon. Kohta se, Pekka, kuitenkin kipittää tytön luo ja kehrää tytön rapsuttaessa häntä.
Smuli saa tupakkansa poltettua ja he nousevat portaalta. Tyttö nostaa laukun käteensä Smulin avatessa ovea. Ennen kuin kumpikaan ehtii astua sisään, kissa livahtaa heidän edelleen. Se kuitenkin seisahtuu kynnykselle. Pekan eläimen vaistot kertovat sitä hiipimään lähemmäs, mutta pelko pitää sitä aloillaan. Smuli ja tyttö katsovat kissaa hämmentyneinä.
”Miksi se pysähtyi?” he molemmat miettivät. Sitten punainen väri kiinnittää heidän huomionsa ja he nostavat katseensa. Smulin silmät leviävät lautasen kokoisiksi ja tytön suu loksahtaa auki. Kumpikaan ei kuitenkaan päästä ääntäkään. He eivät pysty. Tyttö tiputtaa kassit kädestään ja astelee peremmälle vältellen punaisia kohtia lattiassa. Näky on punainen, punainen ja kamala. Tyttö ei ollut koskaan elämässään nähnyt niin paljon verta. Hän ei riisu kenkiä jalastaan vaan astelee lähemmäs vaaleahiuksisen tytön ruumista varoen lasinsiruja. Smuli on jäänyt taka-alalle, puhelin kädessään. Hän on sanaton, eikä kykene liikkumaan. Tyttö kyykistyy vaaleahiuksisen tytön viereen ja katsoo tämän auki olevia lasittuneita silmiä. Kuuma kyynel valuu pitkin takkutukan poskea.
”Samuli, soita yksykskakkosee”, tyttö saa sanotuksi ennen kuin hänen äänensä murtuu. Smuli näppäilee numeron ja poistuu ulos puhumaan. Tyttö ei liikahda pois vaaleahiuksisen toverinsa luota vaan katsoo tätä kuumien kyynelten valuessa pitkin poskia. Hän ei tiennyt mitä oli tapahtunut, eikä häntä juuri nyt oikeastaan kiinnostanutkaan. Häntä kiinnosti vain miksi. Sitä hän pohti, eikä keksinyt syytä. Ei tätä voinut oikeasti tapahtua, tämä on mahdotonta.
Pekka istuu edelleen aloillaan vaaleahiuksisen tytön ruumista katsellen ja värähtää, kun tuntee hennon kosketuksen korvassaan. Pekka kääntää päätään ja näkee läpi kuultavan hahmon, joka rapsuttaa korvan takaa. Pekka naukaisee hiukan pelokkaasti, mutta jokin tuossa läpikuultavassa tytössä on tuttua ja saa Pekan rauhoittumaan. Lihasten kireys häviää ja se alkaa kehrätä. Läpikuultava hahmo hymyilee ja kuiskaa:
”Hyvästi Pekka, hyvästi Saukkola, hyvästi ihanat.” Sitten tyttö katoaa ja Pekka naukaisee surumielisesti.
The End
Mielipidettä ja rakentavaa palautetta kaipaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti